keskiviikko 29. elokuuta 2012

Harmitusta mielessä

Aito halu olisi kirjata niitä hienoja elämyksiä ja opinituja töistä, mutta yö ja unentarve tulevat vastaan. Lasten kanssa ensimmäinen retki taiteen polulle toteutui Hämeenlinnan Taidemuseolla 28.8. Hieno elämys!


 Kokemukseni pihaleikkien turhista rajotteista kaipaisi myös pohdintaa.  


Jospa viikonloppuna olisi otollinen aika :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vanhemmista uutta intoa

Tänään esikouluryhmän vanhempainillassa poikkesin radikaalisti suunnitelmistani. Hain tuntumaa ja luottamusta vanhempiin kehittyvän ilmapiirin mukaan. Esiopetussuunnitelman "luennon" jätin pitämättä. Keskityin kokoamaan meidän yhteisiä voimavaroja ja osaamista "eskareiden" tiedonjanon ja oppimisenhalun tyydyttämiseksi elämäniloisessa ilmapiirissä.

Päätimme yhdessä kehittää pedagogista dokumentointia suljetun blogin avulla. Tämä on minulle merkityksellinen oppimisen mahdollisuus. Tästä kehittyvä kasvatuskumppanuus voi olla huipennus työurallani.

Toinen hieno päätös oli retkirepun varustuslista: retkieväät, kamera ja luonnoslehtiö. IHANAA ! 

Tämä kuvataulu täydentyen kannattelee meitä koko vuoden.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lastentarhanopettajan keräilijäluonne

Viime viikon vietin lapissa päiväretkiä tehden Kutturan tienoolla. Joka päivä kuljimme noin 4-5 tuntia vaihtelevassa maastossa. Runsaimmin löysimme sarvia, ei marjoja, ei kultaa, vaikka liikuimme kultamailla. Osa sarvista oli jo pienten jyrsijöiden maistelemia. Ne saivat jäädä luontoon, mutta kokonaiset sarvet keräsin mukaani. Sarvilöytöjä tein kilpaa Joikhan (karkeakarvainen saksanseisojani)) kanssa.



Keräämän sarvet putsaan keittäen ja etikassa liottaen. Siten toivon saavani niistä tympeän hajun pois ja voin viedä ne töihin lasten käyttöön.

Kuivaamani kuhannahat olivat imeneet ilmasta kosteutta ja eilen pystyin pehmittämään niitä laudan reunaa vasten hinkaten. Niistä tuli hyviä. Luulen, että niistä on iloa ja ne ovat mielenkiintoista materiaalia lasten kanssa. Luotan lasten mielikuvitukseen.