Auringon vaikutusta

Ruttujuttu - Uusia askelia postauksessa leijuu nainen meren yllä. Tuo vahvan sinisenä hehkuva meri on niin merkityksellinen minulle, että se säilyy vaikka mielialat vaihtelee. Kevätaurinko on keventänyt mieltäni roimasti. Tartuin siveltimeen ja maalasin tauluuni uuden tunnetilan.

Unikuva - Kohtaaminen

Kaivelin vanhoja taidetarvikevarastojani ja löysin joskus Neuvostoliitosta tuomaani akvarellipaperia. Taidetarvikkeet olivat todella halpoja ja laadukkaita neuvostoaikaan naapurissa. Ajattelin käyttää nuo paperit kostutuskokeiluihini. Revin arkit noin 10x15 sentin palasiksi, kastelin niitä kraanan alla ja levittelin kymmenkunta palasta pöydälle. Kun  vetäisin ensimmäiset tussisiveltimen vedot paperille, jäin mielenkiinnolla katsomaan tussin käyttäytymistä. Tussi levisi kuin verisuonisto pieninä hiussuonina pääsuonista.

Jälki kiehtoi minua ja piirsin lapuille unen tarinan. 

Kaksi ihmistä kohtaavat toisensa ja toinen kysyy: "Olemmeko tavanneet aikaisemmin." Toinen vastaa: "Kyllä. Äitiemme kohdussa."

Tästä sarjasta sain opettajiltani hyvää ja innostavaa palautetta.

Katselin näitä kuvia myös lapsen silmin ja houkutus värittämiseen nousi mielessäni. Tosin lapsen piirrokset olisivat aihevalinnaltaan varmaankin toisen näköiset.

Kostutuskokeilut siirtyivät seuraavaan päivään ja toisenlaiselle paperille. Minulla on tälle paperille muutakin käyttöä kuin kokeilut.       

Tussin taikaa

Olin aikaisemmin tehnyt jonkin verran akvarellimaalauksia ja kokeillut erilaisia akvarellipapereita ja vesivärejä.  Tussinesteellä kokeiluni alkoi aika satunnaisesti. Testasin aluksi laveraus- ja roiskekostutusta.

Olin varmaankin alitajunnassani työstänyt aihetta kesän aikana, koska paperille piirtyi ihmiskasvoja. Näin ympärilläni kasvoja puiden kaarnassa ja lehvistössä, saunan kiuaskivissä ja lautaseinissä. 

Tässä näkyy nenän vasemmassa reunassa roiskepinnalle levinnyt tussi. Muilta osin tussi on levinnyt vedellä laveratulle paperille. Selkeät vaakaviivat olen vetänyt tussisiveltimellä kuivalle paperille. Kuivuttuaan tussi ei lähde pesemälläkään pois paperista. Niinpä saatoin kostuttaa paperia uudestaan ja laveerata vesivärillä haluamani kohdat. Kuvasta osa on taustana tässä blogissa.

Lopulta tästä muodostuikin sarja katseita - "Maailmani". Olin täydellisesti hurahtanut mustetahroihin.

Opettajani näki valtavan innostukseni ja hän taitavana ja kokeneena pedagogina heitti minulle uusia syöttejä: "Mitä vaikutusta on paperin kosteudella? Minkälaista jälkeä tulee eri paksuisilla siveltimillä? Miten pystyt rakentamaan vastakohtaisia jännitteitä töihisi?"

Voinko oppia hallitsemaan tussin sattumanvaraista levittäytymistä?

Sattuman viehätys

Tutustuessani tussin käytäytymiseen kostealla/märällä paperilla eläydyin uuteen menetelmään uteliaana  ja riemuissani. Tussi levisi kostutetulla paperilla taianomaisesti muodostaen mitä mielikuvituksellisimpia kuvioita ja hahmoja. Alkuun käytin tavallista mallipiirustuspaperia, jota kostutin osittain siveltimellä. Sitten vetelin sattumanvaraisesti tussia paperille ja odotin mielenkiinnolla minkälaisia kuvioita leviävä tussi sai aikaan. Kääntelin ja pyörittelin paperia ja väritin vesiväreillä mitä näin.

-"hevonen joka lentää

edessään sininen avaruus

vasemmalla alfa centauri oikealla

jokin tähtisumu ei siitä saa selvää"-

Tässä on katkelma runosta, jonka isä kirjoitti pojalleen 22-vuotislahjaksi.

Tämä toinenkin kuva vahvisti oivallustani Pedagogisesta värityskirjasta. Tussimenetelmällä rakentuva värityskuva rikastuttaisi lapsen mielikuvitusta, antaisi taianomaisia onnistumisen elämyksiä ja kehittäisi havainnointia ja keskittymistä.

Tästä oivalluksesta sai alkunsa uusi suunnitelma vuoden 2011-2012 taideopintojeni tavoitteeksi.

Päätän Ruttujuttu-runokirjan kokoelman käsittelyn ja siirryn tulevissa jutuissani pohdiskelemaan Pedagogisen värityskirjan työprojektiani. Kaikki aikaisemmat postaukseni Sivupolulla lukuunottamatta perustuvat Oriveden Opistolla viime opintovuonna työstämäni runokirjaprojektiin.

Sivupolulla

Vihdoinkin tuli talvi ja jäät järviin. Kävimme viikonloppuna uittamassa talviverkot Kukkialle ja eilen saimme jo saalistakin, 2 kg kuhan ja 1 kg hauen. Kuhan nahan otin talteen ensi kesän uusia kokeiluja varten.

Viime kesänä kokeilin kalan nahan parkitsemista kalanmaksaöljyllä. Osaan öljystä laitoin mukaan myös väripigmenttijauhetta. Ensin liotin nahkoja sammutetussa kalkkiliemessä, jotta suomut irtoaisivat helpommin. Suomustin nahat ja sitten oli happoliotus vuorossa. Sen jälkeen kalanmaksaöljyliotus. Parkitsemisohjeita hain netistä ja oli minulla yksi kirja nahkojen parkitsemisesta kirjastosta lainassa.

Näin pitkälle pääsin tuotteistuksessa, mutta kerran mökille tultuani havaitsin nahkojen maistuneen joko linnuille tai myyrille. Nahkoista oli jäljellä vain riekaleita.

Nyt kerään siis nahkoja jälleen ensi kesää varten. Jos jollaikn teistä on kokemuksia tai tietoa kalannahanparkitsemisesta, otan pienetkin tiedonjyväset kiitollisena vastaan.

Yhteisöllistä taidetta

Opettajamme järjesti meille mielenkiintoisen ja mukavan yhteisöllisen projektin. Jokainen opiskelija sai 4 x 4 senttisen pikkukuvan ja 10 x 10 senttisen kovalevyn. Toimeksiantona opettaja sanoi, että maalatkaa pienen mallikuvan mukainen kuva isommalle kovalevylle. Kovalevy täytyi ensin pohjustaa ja sitten maalasimme akryyliväreillä. Kun olimme saaneet palamme valmiiksi, meidän tehtävänämme oli muodostaa kuvapaloista yksi yhteinen kuva. Palapelin kokoaminen oli jännittävää. Kuka hoksaisi ensimmäisenä, ketä kuva esittää?

Pian meille hymyili hurmuri-Elvis. Elvis-palat liimattiin 50 x 70 senttiselle kovalevylle, joka oli takapuolelta vahvistettu puukehikolla.

Otin innoissani tämän idean käyttöön sukumme keskuudessa 60-vuotislahjaksi. Viime vuonna maalasimme yhteisöllisesti kaksi muotokuvaa. Tiedän, että työyhteisössäkin tällainen projekti onnistuu hienosti, samoin vanhusten keskuudessa. Myös lasten kanssa tätä voi toteuttaa. Lasten kanssa on huomioitava vaikeusaste lasten taitojen mukaan. Suurentaminen on jo aika vaativa suoritus, joten mallikuva voi olla pienillä saman kokoinen kuin maalattava pala.

"Huurteisen ikkunan takana,

huurteisen oluen ääressä.

Uunissa kuha tai kana.

Suurvisiiri!

Elä ole onnellinen.

Ei vaan:

ELÄ, OLE ONNELLINEN !"

Tämä on Juhon runo isälleen jonakin isänpäivänä.

Tulipa mieleeni, että tällainen yhteinen puuha voisi olla ihan hauska illanviettotapa entisajan ompeluseurojen  tai nykyisin lautapeli-iltojen sijaan.

Käsitelty kuva

Muodon saaminen näkyväksi maalauksessa tuotti minulle aluksi suurta tuskaa ja teetti paljon työtä.

Tämä on akryyliväreillä maalattu taulu. Minulla oli oikea rapu mallina ja pystyin tarkastelemaan sitä koko ajan työskennellessäni. Käytin sivelimen asemesta palettiveistä, joka oli minulle uusi väline. Veitsellä työskentely kiehtoi minua ja varmaankin siksi jaksoin työstää kuvaa sinnikkäästi usean viikon ajan. 

Naarasrapu sai parikseen koiraan. Sen maalaaminen oli yhtä rankkaa. Varsinkin taustaa tuhersin kauan, laitoin väriä ja pesin rievulla pois. Kokeilin monia vihreän sävyjä ja olin aina tyytymätön, kyllästymiseen saakka. Ajattelin, että jätän nämä ravut.

Arvioinnissaan opettajat antoivat rankkaa palautetta sekä värien valinnasta, että rapujen muodottomuudesta. "Mitään sanomattomat, yllätyksettömät."

Kaiketi omasta tyytymättömyydestäni ja opettajieni arvioista sisuuntuneena päätin tehdä tauluille jotakin. Kuvasin taulut ja aloin käsitellä niitä photoshopissa. Innostuin, kun löysin kuviin uusia raikkaita värejä.

Herkkupeppu mahtailija

isottelee, uhittelee

saksiansa kalistelee.

Lopun eellä punastelee.

Naarasta näin kosiskelee!

Perä levee, askel kevee.

Keimailetko mulle?

Tällä erin etuperin

antaudutko mulle?

Sormen haaraan otan naaraan!

Näin rapukekkereille tekemäni runotkin saivat kuvan ja minä opin kuvankäsittelyä roiman annoksen. En enää ihmettele, että lapsetkin työskentelevät innoissaan tietokoneella, kun koneesta löytyy niin monia  taikanappuloita.