Tussikokeilua lasten kanssa 2.

Tällä kerralla olivat työskentelyssä mukana Hilda ja Janette. Molemmat intoa ja odotusta täynnä. En usko, että kumpikaan pettyi. Kuunneltuani nauhoituksen nautin itsekin siitä työskentelyn tunnelmasta. Nyt oli jo jännitys poissa ihmetys ja ilo kumpusi sanoin.

Hilda maalaa värillisellä tussilla edellisen kerran tussikokeilua

Tässä Janeten ensi kokeilua tussilla märälle akvarellipaperille

"Kato mitä tuli, vähän niin ku mettikkö", "ohoh", "vähän hienoja tulee"

Tussityön kuivuttua hetken Janette pesi sen kraanan alla ja väritti. 

Janette kommentoi työtään: "lempikiisselini väriä", "aurinkokiisseliä - ihanaa", "kato kuinka kauniilta tää näyttää".

Hildan edellisen kerran työstä löytyi tuttu eläin, "toi kuvio näyttää vähän siililtä".

"Toi näyttääkin ihan sammakolta", "sininen sammakko lumpeenlehdellä", kertoi Janette.

Värillisten tussien käyttö houkutti tyttöjä värikokeiluihin. Meillä on paletit käytössä ja oivalluksia syntyi: "olin käyttänyt ensin punasta ja sitten otin sinistä. Kato mitä tuli? Tuli liilaa."

Lopuksi kävi arvattavalla tavalla, "kato mitä tuli? nämä meni ihan sekasin".

Tussikokeilua lasten kanssa 1.

Pienoinen jännityksen ja odotuksen ilmapiiri leijui keskuudessamme, kun kokoonnuimme päiväkodille. Olin sopinut ennakkoon eskari-ryhmän lastentarhanopettajan kanssa ketkä lapsista ovat mukana kokeilussa. Vanhemmilta olin pyytänyt ennakkoon luvan kokeiluun, dokumentointiin ja kuvien käyttöön blogissani. Ajattelin työskennellä vain kahden lapsen kanssa. Suunnitelmat eivät aina kulje toivottuja polkuja. Toinen sovituista  lapsista ei ollut paikalla. Onneksi oli varasuunnitelma ja kaksi innokasta kokeilunhaluista lasta liittyivät seuraani. Eipä käyty kummoisia alkuhöpinöitä, kun jo olimme tussin "taian" lumoissa.

Tässä työskentelyn aikana lapset eivät puhuneet juuri mitään, mutta hihitystä ja hihkuntaa, sekä "ooh", "vau", "kato, kato" ilmaisuja kuului. Olen hankkinut itselleni sellaisen pienen diginauhurin, jota pidän päällä työskentelyn ajan. Kunpa oppisin vielä editoimaan äänitteet ja liittämään ne kuvien kanssa dokumentiksi. Kirjoitettu teksti ei voi kuvata aitona sitä tilannetta, mikä meillä oli ensimmäisiä tussitöitä tehdessä. Nauhoitetta kuunnellessani huomasin eläneeni yhtä innoissani tai jopa äänekkäämmikin tussin yllätyksellisen  käyttäytymisen myötä.

Sekä Hilda että Panu halusivat kokeilla ensimmäiseksi tussin käyttäytymistä märälle akvarellipaperille. Lapset työskentelivät keskittyneesti noin 50 minuuttia, jonka jälkeen pyysin pesemään pensselit. Olin ajatellut, että 30 minuutin työskentely olisi sopiva aika.

"Opintomatka" Mika Karhun näyttelyyn

Olen ilmoittanut kiinnostukseni Galleria KONEen näyttelyihin ja sen myötä minulle tulee kotiin kutsu kaikkiin siellä oleviin avajaisiin. Opiskelujeni myötä kiinnostukseni avajaisiin on herännyt. On todella mielenkiintoista olla kuulemassa taiteilijan ja näyttelysihteerin ajatuksia näyttelyn töistä ja taustoista. Tuollaisissa pienimuotoisissa tilaisuuksissa esittely muovautuu vuorovaikutteiseksi tapahtumaksi. Syntyy keskustelua, jopa väittelyä, uskalletaan kysyä ja kyseenalaistaa. Mieleeni jäi avajaisista; Guggenheimin kaupallisuus; pahoinvoinnin ja sosiaalisen kivun määrä yhteiskunnassamme; ihmisen halu harmonisoitua ympäristöön. Kuinka tietoisesti ja tehokkasti meille markkinoidaan mielikuvia tai peitellään tarkoitusperiä omien päämäärien saavuttamiseksi. Kiinnostuin väittelystä vapaan tahdon käsityksestä sukupuolen mukaan. Naisilla nousi vahvasti esiin kanta, että vanheneminen vapauttaa nimenomaan naisella tahtoa ja perinne, ympäristö, kulttuuri ovat olleet sen kahlitsijoita. Sisäsyntyisesti tahto on persoonalla olemassa. Mika Karhu edusti näkemystä, että sisäsyntyisyyttä ei ole, ei ole olemassa jotakin ennakkoon , vaan ympäristö ja sattuma saavat aikaan tahtoa. Tämä on minun tulkintani näyttelyn avajaisten sisällöstä.

Teokset kertovat katsojille omanlaisensa tulkinnan meitä ympäröivästä maailmasta.

Tämä postaus jää todella vailinaiseksi, kun en saanut yhteyttä Mika Karhuun. Olisin kysynyt häneltä lupaa ottamieni kuvien käyttöön. Haluan kuitenkin viestiä teille, että kannattaa käydä katsomassa hänen näyttelynsä Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Harkitkaa näkemänne perusteella viettekö lapset myös sinne. Minä veisin, näyttely on 3.4. saakka auki.

Näyttelyvalmisteluja

Koin pienoisen yllätyksen, kun pistäydyin Wetterin näyttelytiloja katsomassa. Siellä lounasravintolan puolella oli seisovan pöydän linjastoa muutettu ratkaisevasti. Linjaston taakse jäävät kaksi näyttelyseinää ovat nyt uusi haaste. Olin ajatellut niille seinille herkkiä jokseenkin läheltä katsottavia kuvia. Linjastolta ruokaa ottaessaan kaikki ovat selin seinällä oleviin kuviin, eikä siinä voi ajatellakaan pysähtyvänsä katselemaan kuvia. Onneksi tässä on vielä muutama viikko aikaa pohtia tilannetta.

Näyttelyä en kuitenkaan aio perua.

Näyttelykutsun siirtäminen tähän postaukseen oli taas opettava operaatio - onnistuin.

Olen anonut Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahastolta apurahaa, joka kattaisi myös tämän näyttelyn kuluja. Päätöksiä ei ole vielä tullut, niinpä saatte tyytyä sähköisessä muodossa olevaan näyttelyn avajaiskutsuun. Tarjoilukin avajaisissa on minimaalinen, mikäli en saa apurahaa. Jos apurahapäätös on myönteinen, näyttelyn purkajaisissa on tarjoilua. En ole koskaan itse saanut kutsua näyttelyn purkajaisiin ja porukan pohdintoihin näyttelyn herättämistä ajatuksista ja tulevista uusista ideoista. Elämässä on hyvä olla runsaasti juhlan aiheita, vaikka pieniäkin.

Pedagoginen värityskirja

Postauksessani "Sattuman viehätys" kerroin oivaltaneeni tussityöskentelyssä uuden mahdollisuuden lasten värityskuville.

Olen päiväkotityössäni usein käynyt keskustelua valmiiden värityskuvien käytöstä lasten kanssa. Mitä tavoitetta ajatellen tarjoamme lapsille valmiita monistettuja kuvia väritettäväksi? Löydän helposti ainakin neljä perustetta: 1. lapset haluavat värittää, 2. lapsille on toisten lepohetken aikana hyvä tarjota jotakin "hiljaista" tekemistä ja samalla lapsen keskittymiskyky kehittyy, 3. värittäminen ääriviivoja ylittämättä kehittää hienomotorisia taitoja ja 4. aikuisen on helppo tarjota valmiiksi monistettuja kuvia.

Valmiiden värityskuvien käyttöä vastustavat hyväksyvät osin samat perusteet, kuitenkin he nostavat esille tärkeimpänä lapsen luovuuden ja mielikuvituksen kannattelun. Valmiskuvat ovat lähes aina hyvin stereotyyppisiä tietokoneella tehtyjä kaupallisia hahmoja.

Piirtäessään ja maalatessaan kaikki lapset nauttivat väreistä. On ihanaa, kun lapsi on onnellinen ja ylpeä omasta piirustuksestaan tai maalauksestaan. Nämä lapset eivät kaipaa valmiita värityskuvia, mikäli heillä on piirustus- ja maalausvälineitä käytettävissä. Kuitenkin osa lapsista pettyy ja on tyytymätön omaan piirustukseensa tai maalaukseensa. Lapsen hienomotoriset taidot eivät aina vastaa lapsen omaa käsitystä todellisuudesta. Tähän "Pedagoginen värityskirja" on oma vastaukseni. Sattumanvaraisia ja ylläyksellisiä kuvia tuottava tussityöskentely antaa lapselle mahdollisuuden löytää onnistumisia.

Hahmo tussilla märälle paperille

Pesty tussimaalaus

Väritetty kuva

Tässä karkea kuvasarja ideastani: 1. laitetaan tussia vedellä osittain kostutetulle akvarellipaperille, 2. hetken kuivuttua paperi pestään, ääriviivat jäävät ja osin myös kuivunut tussi, 3. väritetään kuva akvarelliväreillä.

Tästä alkaa kokeilu lasten kanssa!

.

Taivaskanavat

Olen tähän mennessä postauksissani pohdiskellut opiskelutöitteni työprosesseja. Näitä töitä onkin kertynyt jo riittävästi näyttelyyni, joka on Wetterin toimistotalon näyttelytilassa Hämeenlinnassa huhtikuun ajan.

Valmistelen näyttelyä opettajani kanssa. Olen kuvannut tilan yleisilmeen ja yksityiskohtaisesti jokaisen seinätilan, johon on mahdollista ripustaa kuvia. Opettaja halusi vielä tilasta pohjakuvan ja tilassa liikkuvien ihmisten "virtaukset". Näyttelyyn ehdolla olevat työt olivat meillä silmiemme edessä. Opettaja kiersi mielessään näyttelytilaa ja kertoi mitkä asiat ovat tärkeitä ottaa huomioon missäkin kohdassa: sisääntulonäkymään kannattaa panostaa, katsojaa ei saa kuormittaa liiallisella intensivisyydellä, vaan aivoille täytyy antaa mahdollisuus levätä välillä helposti hahmotettavin töin, töiden optimaalinen katsomisetäisyys täytyy huomioida ja töiden tunnelman ja tilan tulee keskustella. Noiden neuvojen pohjalta sijoittelimme työt pohjapiirustukseen. Ongelmallisin paikka töilleni on ravintolan seinä, jota hallitsee televisio. Miten saisin sen osaksi näyttelyäni?

Opettajani antama neuvo, "joka näyttelyssä täytyy olla ainakin yksi työ, joka on siihen tilaan ja näyttelyyn tehty", ratkaisi ongelman. Muistin, että minulla oli kaatopaikalta ottamani pieni pöytätelevisio  jemmassa. Purin telkkarin ja otin käyttööni etupaneelin. Kuvaruudun paikalle tein tussilla ja akvarelliväreillä taivasmaiseman. Tämän sijoitan ison ja modernin taulutelkkarin viereen.

"Taivaskanava 1.", 12x15 cm

Taulujen sijoittelun lisäksi näyttelyyn täytyy valmistaa tiedote lehdistölle ja näyttelyvieraille, teosluettelo ja kutsu avajaisiin.

Näitä asioita miettiessäni ja valmistellessani havahdun huomaamaan, että tästä on todella hyötyä omaan työhöni lastentarhanopettajana. En ole koskaan aikaisemmin ymmärtänyt panostaa näyttelyn asetteluun ja kirjalliseen tiedottamiseen näin perusteellisesti.

Muotokuvia

Hallittu tussin käyttö on minun taidoillani vielä täysin mahdoton ajatus. Siksi olenkin erityisen onnellinen näistä kahdesta muotokuvasta. "Huuto" oli ensimmäinen kuva, jossa tietoisesti hain näköisyyttä. Tosin minulla ei ollut mallia, mutta mielessäni oli kuva lapsesta, joka on juuri tajunnut elämän rajallisuuden. Kostutin vedellä akvarellipaperia pään muotoon ja läksin hillitysti lisäämään tussia. Annoin työn välillä kuivua ja kostutin kasvoja alueittain, lisäten tussia. Kolmen-neljän kerroksen jälkeen en uskaltanut enää tehdä mitään. Mielessäni pyörivät värit, mutta opettajani kehotti minua luopumaan niiden kokeilusta tämän kuvan kohdalla. Hänen mielestään herkät mustan sävyt korostavat pojan tunnetilaa. Photoshopin avulla voisi kokeilla turvallisesti värejä tärvelemättä kuvaa. 

"Huuto" 27x18 cm

"Juho vanhenee" 20x28 cm

Poikamme Juhon syntymäpäivä läheni ja halusin antaa hänelle lahjaksi muotokuvan. Nyt otin valokuvan malliksi ja värin suoraan käyttöön. Pohja on edelleen akvarellipaperia ja tussi on sama punainen kuin "Yö"-kuvassa. Tekniikka on sama kuin yläkuvassa, mutta pesin välillä työtä, mistä johtuu värin rosoisuus. Pikkukuvassa sininen on tavallista kirjoitusmustetta ja siihen ei tullut rosoisuutta pesussa.

Kuvassa on jonkin verran näköisyyttä, mutta vuosia on tullut mallikuvaan nähden rutkasti lisää ja pikkukuvaan vieläkin enemmän. Siirränköhän minä tässä tiedostamattani omaa vanhenemisen kriisiäni lapselle?

Juhon mallikuva on vuodelta 2006

Värillinen tussi löytyi

"Yö", 40x50 cm

Meillä Oriveden Opistolla hyödynnetään ensin vanhat varastot ja niinpä sainkin käyttööni vihreän ja punaisen tussin, jotka opettajani löysi kätköistään. Läksin varovaisesti liikkeelle ja tein pohjan mustalla tussilla akvarellipaperille - päitä eri kulmista märälle pohjalle, välin kuivaten ja tussia lisäten, töpsötellen kuultoa hakien. Työstäni kolme hahmoa kiinnosti, mutta vasemman alareunan hahmo tukkoontui. Minulla oli vielä käyttämättömiä sikiökuvia ja ajattelin yhdistää yhden niistä tähän. Kaksoisraskaus kohti aikuisuutta imaisi - löytyi jatkumo kollaasin muodossa. Kohdun pyöreys sopi mielestäni hyvin päiden muotoon.

Halusin kokeilla myös värejä. Kostutin kuvaa alueittain ja levitin vihreän. Annoin työn kuivua ja tein punaisen kanssa saman. En tietoisesti hakenut mitään vaikutelmaa, vaan toimin tunteen mukaan.

Palautearvioinnissa sain opettajaltani ohjausta värin käytössä; värillä olisi mahdollisuus vielä voimakkaammin saada kolmiuloitteisuutta esiin.  

Tiistaina kävin Helsingissä taidematkalla. Elina Merenmiehen näyttely "Salaista iloa", joka järjestettiin Taidehallissa, oli opettavainen oman tussityöskentelyni kokeiluihin. Hän käyttää tussimaalauksen ja -piirtämisen pohjana käsintehtyä paperia. Se muodostaa varmaan vielä suuremman haasteen sattuman ja hallinnan vuorovaikutukseen kuin teollinen akvarellipaperi.  Teknisen työskentelyn lisäksi pidin erityisesti hänen tussitöidensä tunnelmasta ja huumorista.

Toinen mieleen jäävä näyttely oli Ville Löppösen "I Killed My God". Taulut olivat täydellisiä miehen anatomian kuvia yhdistettynä hurjaan tunteen ja mielen ilmaisuun. Kolmas vaikuttava kokemus oli Anna Estarriolan installaatiot "Goddamn Mind Changer".

Voin lämpimästi suositella tällaista opintojaksoa Koulutusrahaston aikuiskoulutustuen turvin, kuten olen  "Unelmasta totta" postauksessani  kertonut.