Pari vuotta sitten työni alkoi tuntua puuduttavalta. Työstä puuttui aito ilo ja tuli suorittamispaineet. Kartoitin mahdollisuuksiani työstä irtaantumiseen. Sattumalta löysin opintojeni rahoitusmahdollisuuden, Koulutusrahaston aikuiskoulutustuen. Selvitin mahdollisuuteni hyödyntää sitä taideopintoihin täydennyskoulutuksena Oriveden Opistolla. Ennakkopäätös oli myönteinen. Minulla oli oikeus kahden lukuvuoden pituiseen aikuiskoulutustukeen, joka on ansiosidonnaisen päivärahan suuruinen tuki.
Ihmettelin, miksi tätä tukimuotoa ei markkinoida työnantajan tai ammattijärjestöjen kautta. Selvittelyni johti minut todennäköisesti oikeille jäljille. Aikuiskoulutustuen rahoitus tulee sekä työnantaja- ja ammattijärjestöiltä. En ole saanut omalta ammattijärjestöltäni vahvistusta epäilyyni, että tukea ei markkinoida jäsenille, koska järjestöt ovat maksumiehiä. Toisaalta mikä olisikaan oikeampaa jäsenmaksujen käyttöä kuin työntekijöiden kouluttautumisen rahoittaminen.
Kannattaa tarttua tilaisuuteen hetkessä.
Näin miehenikin tarttui tilaisuuteensa ohjailla Trabantia DDR-museossa Berliinissä ja minä sain kuvan runokirjaan.
Näin miehenikin tarttui tilaisuuteensa ohjailla Trabantia DDR-museossa Berliinissä ja minä sain kuvan runokirjaan.
"Jäin silmiisi kiinni.
Upposin!"
Näiden akryyliväreillä maalattujen taulujen myötä heräsi mielessäni ajatus ekologisesta taiteesta. Lasten kanssa voisi toteuttaa pitkäkestoista taidetyöskentelyä yhden hyvin tehdyn tai ostetun pohjan periaatteella. Taulupohja tehdään kovalevystä kehikolle gesso tai lateksi pohjustuksella. Näin kestävä pohja mahdollistaa uusia ja aina vain uusia maalauksia, joko hyödyntäen entistä tai luoden uutta. Vanhemmat tai kasvattajat kuvaavat ja dokumentoivat maalaukset ja lasten kertomukset kuvista sähköiseen muotoon. Joka vuoden kuvakirja olisi valmis joululahja isovanhemmille ja ainutlaatuinen dokumentti lapsen kehityksestä.
Aion kokeilla tätä käytännössä palattuani takaisin työhöni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti