Lapset keskittyivät katselemaan ja muistelemaan. Tarinoita ei syntynyt. Mikä avaisi ja rohkaisisi lapsia kertomaan ajatuksiaan? Tässä vaiheessa kaipasin työparia, jonka kanssa olisimme voineet käydä tilanteita läpi ja miettiä, miten jatketaan.
Katsellessamme kuvia suunnittelimme näyttelyä näistä töistä päiväkodille ja avajaisia vanhemmille.
Lapset maalasivat vielä pienen tuokion mallista. Ensin puhtaalla vedellä akvarellipaperille kuva, johon sitten siveltimellä laitettiin tussia ja annettiin kuivua hetken. Työ pestiin noin 2-3 minuutin kuivumisen jälkeen kraanan alla. Näin lapset tekivät itselleen värityskuvia, jotka jätettiin kuivumaan seuraavan kerran väritystä varten.
Janette innostui vielä maalaamaan ja sekoittelemaan värillisillä tusseilla. Hänen mielestään hienoin työ tuli "viemäröintinä".
Viemäröintitaideteos on hyvä esimerkki lapsen luovuudesta ja ajattelun rajoittumattommudesta. Hienoa, että sait valokuvattua teoksen.
VastaaPoistaOlen itsekin joskus lapsia ohjatessani miettinyt, miten saisin lapset vielä enemmän kertomaan tarinoita ja satuilemaan. Onko niin, että (suomalainen) lapsi osaa jo jännittää puhettaan? Meillä ei kamalasti rohkaista puhumaan. Vaikeneminen on kultaa -on edelleen ihanne kulttuurissamme. Voin olla väärässäkin. Olisiko lisäksi niin, että sinun lapsiryhmässäsi just nyt tarvittaisiin aikaa luottamuksen syntymiselle. Sinä voisit kertoa aluksi enemmän tarinoita ikään kuin malliksi. Sitten, kun lapset alkavat kommentoida enemmän, esittäsisit vain innostavia kysymyksiä.
Uskon, että oma satuilu olisi paikallaan. Voisi myös kokeilla jatkosatuilua ja ehkä myös kahdenkesken tilanne sadutukseen olisi levollisempi ja luottamuksellisempi kuin ryhmässä.
PoistaKun palaan töihin lasten pariin, voin ryhmäni kanssa jatkaa näitä kokeiluja.